Tällä sivustolla käytetään evästeitä kävijäseurantaan. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti kävijän laitteelle.
Esimerkki aidosta valmennustilanteesta ja siitä miten tavoitteellisella harjoittelulla saatiin silminnähtävä ero ja parannus valokuvaamiseen.
”Minulta kysytään aika usein neuvoja erilaisiin kuvaustilanteisiin ja kameran säätöihin. Kerään Valokuvausapu-sivustolle vinkkejä, joista toivon olevan sinulle apua kuvausharrastuksessasi.”
- Liisa Karling
Kun asiat loksahtavat paikalleen
Ensimmäisenä vinkkinä haluan jakaa tämän yksityistunneillani jo muutamia kertoja käyneen henkilön ottaman kuvan. Kuvassa näkyy onnistuminen ja valmentajana tulin todella iloiseksi tämän kuvan nähdessäni.
Tavoitteiden kautta maaliin
Tavoitteeksi määrittelimme arjen tapahtumien kuvaamisen entistä paremmin. Keskustelimme kannattaako ennen kuvausta miettiä ajatuksella asioita, kun tavoitteena on dokumentaarinen tapahtumakuvaus. Vastaus on kyllä. Kun sisäistää muutamia perusasioita ne tulevat jatkossa ns. selkänahasta ja voit keskittyä muihin asioihin, kuten kuvan tarinaan tai vaikka rupatteluun kuvaamisen aikana.
Olimme aikaisemmilla tunneilla käyneet läpi valon suuntaa, syväterävyyttä, taustan merkitystä, tarinasta kuvassa jne.
Tässä onnistuneessa kuvassa
Aivan loistava kuva perhealbumissa kertomassa pääsiäisen touhuista!
Hyvä, hyvä!
Askarruttaako jokin asia?
Laita rohkeasti vinkkivinkkiä!